torstai 20. maaliskuuta 2014

Takaisin sairaalaan

Pääsin viikko sitten sairaalasta. Eilinen valvominen ja ahdistus vei voimat, tämän päivän olen nukkunut vain. Olen aika pohjalla. Kävimme iskän kanssa syömässä, ajattelin sen olevan viimeinen ateriani. Itkin koko ravintolareissun ajan. Radiokin sai minut itkemään. Kävin terapiassa, itkin. Ajattelin sen olevan viimeinen terapiani. Oli todella paha olla. Ajattelin tekeväni jotain tyhmää.

Mentiin sairaalaan, minä itkin. Tärisin ja itkin. Osastolle saapuessani hoitaja sanoi että tulopalaveriin menee ainakin tunti, että äiti voisi jäädä kanssani odottelemaan. En halunnut. Lähdin vessaan, jossa viiltelin. Hoitajat uhkasivat avata oven ulkopuolelta jollen itse sitä avaisi. Hoitaja avasi oven, tarttui käteeni ja paikalle ryntäsi monia hoitajia. Olin niin sekaisin etten muista oikein mitään. Lopulta havahduin ja otin avun vastaan, ojensin terän. Haavat puhdistettiin kansliassa. Tulopalaverissa sovimmekin lähtöpalaverin seuraavalle päivälle. Oli järkyttävä olo.

Itkin vielä jonkin aikaa keskellä osaston käytävää, mutta olo parani hieman kun juttelin osaston väelle. Jossakin välissä aloin taas itkemään ja ahdistus tuntui kehon jokaisessa osassa.

Hoitajat tarkasti mun kamat. Pyysin apua, mutta minut jätettiin yksin. Olin toivottomassa tilassa, yksin sairaalan perimmäisessä huoneessa ja täysin impulssien vietävissä. En löytänyt syytä elää. Vihasin itseäni, vihasin koko maailmaa ja vihasin elämääni.

Seuraavaksi kuulen sanat "hengitä, Maria hengitä!", silmukat ovat poissa kaulalta ja olen vierihoidettavana. Makaan mintunvihreän peiton alla ja tuijotan flegmaattisesti kattoon. Tuuletuslaite hurisee, mutta muuten on kuolemanhiljaista.

Aamulla ilmastointilaite puhaltaa viileätä ilmaa huoneeseen, hurisee niinkuin eilenkin. Hoitaja käy huoneessa vartin välein. Tulevaisuus tuntuu epävarmalle mutta nousen tästä kyllä vähitellen taas jaloilleni. Pitää vaan uskoa parempaan ja pitää pää pystyssä.

2 kommenttia:

  1. en oo ennen kommentoinu mut oon lukenu näitä sun tekstejä paljon, ja nii hullulta ku se kuulostaaki ni sun blogi saa mut pitämää itteni kasassa. jossain vaiheessa apu oikeesti auttaa - ainaki ite haluun uskoo niin. tsemppiä, jaksa vielä hetki
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos ihana kuulla ♡ kyllä tää tästä, oikeesti! Vaikka välillä tuntuu helvetin pahalle ja haluu kuolla mut oikeesti en haluu kuolla, haluun olla elossa ja saada apua. Tsemppiä sullekin ♡

      Poista