torstai 13. maaliskuuta 2014

13.3.2014

Näin unta kuolemastani, halvaannuin ja lopulta tauti vei hengen. Heräsin ja mieli oli korkealla, olin hengissä. Voi kun olisin voinut arvata että tämä uni olisi enne tulevasta. Minun sairauteni veisi melkein hengen. Luovuin ensiviikkoisesta rastistakin kalenterissa.

Mutta päässäni kilahti, kun meikkasin. Viikko merkittyyn päivään tuntui liian pitkältä, olinhan sitä jo kuukauden odottanut. Miksi odottelisin enää. Minulla oli paha olo enkä halunnut enää elää, en hetkeäkään. Koin vain olevani vapaa, vapaa kuin taivaan lintu lentämään pois. Sitä olin niin kauan odottanut.

Tein asiat hyvin irrationaalisesti, asioissa ei ollut päätä eikä häntää. Meikkasin itseni huolellisesti, olisin sitten nättinä. Keräsin lääkkeeni vaaleanpunaiseen rasiaan ja juoksin bussiin.

En kuunnellut matkalla tapani mukaan musiikkia, olin levollinen ilman sitäkin. Istuin bussin perällä, nojasin ikkunaan ja punainen aurinko loisti kasvoilleni. Se oli hyvin kaunis päivä.

Herään sitten sairaalasta, menetin tajuntani kaupungilla ja ambulanssissa join lääkehiilet. Olen vasta seuraavana päivänä tajuissani ja juon luultavasti kolmannet lääkehiilet. Maksassa oli jäljellä parasetamolia joka ei ollutkaan hajonnut ja maksa-arvot olivat koholla. Luulin kuolevani.

Poliiseja, vartijoita ja hoitajia kymmenittäin.

Ne puhuvat psykoosista.

2 kommenttia: