lauantai 7. helmikuuta 2015

Muistojen yli pääsemistä

Istun sängyllä ja tämä samainen asetelma on tuttu jo monelta illalta. Olen kerännyt sairaala-aikaiset epikriisit, vihkot ja lappuset ympärilleni. Luen niitä kolmatta päivää putkeen ja koen tarvetta saada selvyyttä kaikesta. Se selvyys tapahtuu kirjoittamalla tuota kaikkea ylös, uudelleen ja uudelleen, miettien asioita kerta toisensa jälkeen. Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta pohdin mikä ajaa ihmisen niin sekavaan olotilaan. Pahin totuus (joka vain täytyy kohdata) on että tuo parin vuoden takainen henkilö joka tanssii kuoleman rajamailla, on todella minä. En oikein käsitä tätä kaikkea, tuntuu että viimeisten päivien ajan muistot piiskaavat koko kehoani vasten ja minä olen jumittunut hetkeksi paikoilleni. En välitä nälän tai väsymyksen tunteesta, en välitä paljonko kello on tai edes mikä päivä on meneillään. Tuntuu kuin olisin hetkeksi unohtanut nykyhetken ja palannut takaisin menneisiin. En ajattele tässä hetkessä, en vain ole tässä hetkessä kiinni. Jonkinlainen sumuvaihe on menossa, aivan kuin kulkisin päivästä toiseen sankan savun läpi.

Haistan niin selvästi metallisten lääkeliuskojen, vihreän kuluneen sairaalan päiväpeiton sekä muovilattian hajun. Sekä kaikista vahvimpana, käsinkosketeltavissa on se suunnaton ahdistus joka tuntuu koko rinnassa ja lamaannuttaa täysin.

Tuntuu että tämä on pahin vaihe mitä koko traumatisoitumisesta ja koko tästä jälkivaiheesta voi seurata, sen loppupiste. Kun tämän yli pääsen, pääsen muistojeni yli niin että pystyn jatkamaan taas elämääni nykyhetkessä. En tiedä onko näin, mutta tällä hetkellä uskon siihen. Välillä purskahdan itkuun, menneisyyden tuntuessa niin kivuliaalta ja raskaalta kohdattavaksi, mutta uskon myös siihen että ne muistot täytyy joskus kohdata, ja että se hetki on nyt.

Tämä itku ja kyyneleet joita vuodatan ei ole pohjattomuutta ja surua, vaan jonkinlaista surun ja helpotuksen sekaista, auttavaa itkua joka saattaa minut eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Todella paljon tsemppiä katse eteen ja suupielet ylöspäin. Menneisyys tulee aina jollain tavalla kolkuttelemaan ja astuu mieleen syvästi ja syö koko hyvän varaston eikä niin vain lähde. (Toivottavasti tajusit mitä tarkotan): )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kivasti sanottu, kiitti Saippua :) tajusin, totta! Mutta täytyy vaan kohdata se kolkutteleva menneisyys!

      Poista