sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

26.4.2015

Just kun ehin kehua vointiani niin pitihän sen samaisena iltana kääntyä ihan päinvastaiseksi. Olisi vaan pitänyt pitää se lepotauko aiemmin. Jotenkin kaikki asiat vaan kerralaan kasautui, oli koulujuttuja ja siivoomisia, lenkilläkin piti käydä ja laskut maksaa, päästä eroon turhista tavaroista ja ruokaakin piti jaksaa tehdä.

Mä vaan tunsin kun yhtäkkiä sumeni silmissä ja olo tuli todella harhaiseksi, oli kuin oisin hypännyt ihan toiseen maailmaan. Näin kaikkea tosi outoa ja vuorotellen nauroin ja itkin niille. Tunsin koko ajan että joku pitää musta kiinni ja en uskaltanut liikkua mihinkään. Mä näin ne pitkät käsivarret. Ne puristi mua kyljestä kun olin makuullani. Musta tuntui että mä en pysty puhumaan. Olin tosi pitkään vaan hiljaa. Ainoa mitä mä pystyin oli kiemurrella tuskainen ilme kasvoillaan ja odottaa että harhat katoaa.

Musta tuntui että maailma pyöri sillä hetkellä mun ympärillä, ja koko ulkomaailma sai hetkeksi unohtua. Sillä hetkellä oli vain se maailma joka mahtui siihen huoneeseen.

Mikään ei ole sitä miltä näyttää. Tuhansia askeleita ja ihmisiä yhtä aikaa huoneessa. Liikaa ääniä joka puolella, joista en kuitenkaan mistään saa selvää. Kun käännän selkäni, joku juoksee takaa ja ilmestyy sivulta vilahduksena.

Jotain tekstejä lukiessani, luulin osaavani lukea ajatuksia ja ennustaa, luulin että myös muut osaavat lukea minun ajatukseni. Olin myös halunnut piirtää kuvan ja tästä oli muodostunut kasvokuva, jossa tummat käsivarret pitävät suustani ja päästäni kiinni.

Niin ja jossakin välissä olin ilmeisesti kumppanin mukaan vaihtanut ikään kuin persoonallisuuttani; olin kirjoittamassa, kun yhtäkkiä käsialani vaihtui täysin ja aloin puhua kummallisella äänellä. Kun sitten lopulta oli kunnon lääketokkura menossa ja nukahdin, niin en aluksi saanut unta kun äänet jatkuivat. Toruivat ja valittivat. Muistan vain kimeän naisäänen, jonka s-kirjain särähti inhottavasti korvaan joka kerta.

Tarvittavia taisi mennä enemmänkin kun se yksi ja olo on sen mukainen yhä. Tämän kaiken jälkeen en voi muutakun ihmetellä että mitähän ihmettä eilen tapahtui ja oliko se ihan oikeesti totta? En vaan tajua!!

Aamulla vielä ruokaa laittaessa huoneessa hiippaili kanssani muutama ylimääräinen ja pari tuntia vietin jossain ihme horroksessa mutta nyt olo alkaa tasaantua. Tieto lemmikkimme mahdollisesta lopetuksesta ei kyllä ainakaan oloa kohenna, joten olisi kiva keksiä jotain kivaa tälle illalle joka edes vähän piristäisi. Mutta pelottaa ihan kamalasti millon tulee seuraava samanlainen olo. Täytyy vaan vähän järjestellä asioita nyt sillein että ei kehittyis kamalasti stressiä. Outoa on että viimeks kun mulla oli kilpirauhas-arvot kohonneet niin löysin itseni osastolta, ja nyt kun on sama tilanne niitten arvojen kanssa niin tuntuu että jotain samaa on myös fiiliksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti