lauantai 30. toukokuuta 2015

30.5.2015

Kävelin lähiseudulla vailla määränpäätä, ehkä eksyksissä mutta kuitenkin varma siitä että pääsisin lopulta takaisin kotiin.
Aurinko paistoi, oli lämmintä. 
Tunsin kesän sapuneen.
Tunsin aidon onnen, ilon, hetken ajan.
Tuntui vaan niin hyvälle olla elossa ja juuri siinä, juuri sillä hetkellä. 


Ei ollut kiire, sai kulkea flanellipaidassa ja farkuissa. 
Sai vain katsella ympärille ja ihailla sitä kaikkea kauneutta.
Unelmoida että ehkä minäkin asun joskus omakotitalossa. 
Minulla on oma piha, voin juoda aamukahvit terassilla auringonpaisteessa.
Mielessä kävi häivähdys siitä että olisin pahimmassa tapauksessa voinut tuon hetken sijaan olla kaukana poissa, sai minut hetkeksi tuntemaan itseni selviytyjäksi.
Minä olin todella selvinnyt ja sain katsella tuota maisemaa ja tuntea taas yhden kesän saapuneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti