sunnuntai 3. toukokuuta 2015

3.5.2015

Olen ylpeä että tänään jaksoin siivota talon läpikotaisin, vierailla isovanhempien luona ja käydä pienellä happihyppelyllä. Jaksoin jopa meikata, mutta siitä huolimatta peilistä minua katseli ruma mörkö. Illan tullen ahdistus iskee, tunnen sen. Mietin tarttuisinko lääkepakettiin ja turvautuisin helpoimpaan. Pohdin ottaisinko roosan ja vaaleanvihreän tabletin lisänä valkeankin ja huvittaa lääkkeitteni väriloisto. Päädyn vain pakollisiin.

Aamu tervehtii minua jo taivaalta, tummien yöpilvien vaihtuessa aamuyön valonkajoon. Tuo sokaisevan kirkas valo saa minut ahdistumaan, tiedän että on tullut taas valvottua liian myöhään. Tuntuu että tuo valokin syyttää minua siitä että olen tähän aikaan pystyssä, minunhan kuuluisi olla nukkumassa muiden tavoin. Tässä silti istun huonossa asennossa sohvalla, yrittäen tappaa ahdistusta ja löytää asentoa jossa olisi hyvä olla.

Huomenna on aivan liikaa velvollisuuksia enkä tunnu kykeneväni edes pääsemään sängystä ylös. Ainakaan kun kello näyttää 3.33 ja piti muka mennä aikaisin nukkumaan, äh. Kummallista että vappuvapaat olen viettänyt suunnattomassa ahdistuksessa, minä kun suunnittelin rentoutuvani ja tekeväni kaikkea mukavaa. Rentoutumisesta ei ole tietoakaan, mutta jostakin kaivan voimani ja jaksan vielä ensi viikon, kunnes saan taas hetken levähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti