perjantai 25. syyskuuta 2015

On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä

Lääkärin vastaanotolla itkin aivan tajuttomasti muutama päivä sitten, puhuimme niin kipeistä asioista. En kyllä edes muista enää mitä puhuimme, olin jossain dissosiaatiotilassa. Lääkäri käski hengittää syvään. Viiltelinkin vielä illalla, mutta kovasti olen yrittänyt olla ilman.

Olo sitten koheni vähitellen ja minä kun niin kovasti haluan olla kuin muut, kävin ottamassa yhden koulukurssin lisää. Juuri edellisellä tunnilla olin saanut kuulla taas lukuisia kyselyitä siitä, miksi käyn niin pitkään aikaan lukion. Kuulemma on "nolista" käydä lukio pitkään. No, koitin olla välittämättä.

Vähitellen tuntuu siltä että pystyn pärjäämään koulussa kuten muut. Käyn nytkin kolmea kurssia, ja tuntuu että pysyn perässä. Se on minulle saavutus, vaikka saattaa kuulostaa pieneltä kurssimäärältä. Toki koulun kanssa menee ihan hirveästi aikaa, tänäänkin sain läksyt tehtyä vasta puoli kymmenen aikaan. Mutta se ei oikeastaan haittaa. Eipä minulla kamalasti muutakaan tekemistä ole.

Psykoosin kaltaisia tiloja tulee aika usein. En muista puhuinko teille täällä "viiden sekunnin psykooseista". Mutta siltä minusta tuntuu. Kuin olisin viisi sekuntia psykoosissa. Elän sen hetken aivan jossakin muussa maailmassa ja toisessa ulottuvuudessa. Ne ovat pelottavia, pitää kai mainita terapiassa. Ja dissosiaatio-oireet, jotka kuulemma minulta löytyy, vievät voimia hirveästi. Täytyy jatkuvasti tehdä harjoituksia, jotta palaisin tähän maailmaan. "Kyllä, olen olemassa, muista hengittää, tunnustele ympäristöä ja katsele sitä."

Olo on kohentunut, muttei kuitenkaan ole? En osaa sanoa mihin suuntaan olen menossa. Kai tämä vointi on ihan hyvä, kun kerran jaksan niin hyvin tehdä asioita.

2 kommenttia:

  1. Voi sinua... Voimia! Ja todellakin mainitset tuosta terapiassa!

    Olet vahva, tuo määrä koulua on loistosuoritus! :-)

    VastaaPoista