keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tavallinen päiväni (toivepostaus arjesta)

Edellisenä iltana olin valvonut ainakin tunnin äänien takia, ne eivät jättäneet rauhaan. Oli kilisevien äänten joukkoon kuuluva pyöränkello, äidin huutoa, sekalaisia lauseita ja lopulta myös itseni tappamiseen kehottavia ääniä. Viimeinen ajatus jonka muistan ennen nukahtamista oli, että pelkään aivan älyttömästi niitä ääniä. Se tulikin sitten uniin; äänet huusivat kuinka minun täytyi tappaa itseni, lopulta otin sitten yliannostuksen.

Aamulla puoli yhdeksältä heräsin rättiväsyneenä valvomisesta ja ahdistavista unista, torkutin puoli tuntia ja sitten olikin jo kiire. Aamupala ei tuntunut menevän sitten millään alas. Pyörin ympäri kämppää että saisin edes vaivaisen banaanin alas. Kello näytti neljää vaille kymmenen kun lähdin. Koulu alkoi siis kymmeneltä ja eihän siinä ollut toivoakaan ehtiä enää. Pyöräilin itku kurkussa neljän tappoylämäen koulumatkan, lääkkeet eivät olleet ehtineet vaikuttaa joten sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Perfektionistin ajatukset eivät jättäneet rauhaan matkalla, vaativat polkemaan kovempaa koska muuten olin laiska. 

Menin kaksi minuuttia myöhässä tunnille mutta sisäinen piiskuri syytti jo. Tunnilla tein sitten senkin edestä töitä: kirjoitin kaiken minkä ehdin, koitin viitata jokaiseen tietämääni kysymykseen, tein tehtäviä ja luin sanoja, kyselin jos en tiennyt. Ope kehui ahkeraksi, mutten uskonut, tulinhan myöhässä.

Tunnin jälkeen ryntäsin kotiin, söin ja poljin takaisin kouluun. Tällä tunnilla oli hieman vapaampaa, sai lähteä ulos valokuvaamaan sillä kurssi käsitteli valokuvausta. Kuvat eivät onnistuneet millään, mikään ei ollut "täydellinen". Lopulta kuvia oli kertynyt muutama ja olin ihan jäässä, joten lähdin kotiin.

Muistan kotiin päästyä että polkupyörä jäi koululle, joten lähdin hakemaan sitä. Matkalla poikkesin vielä kaupassa. 

Kotona tein ruokaa ja läksyjenteon aloitin viiden aikaan. Olin valmis vasta kahdeksalta, sillä olin päättänyt tehdä "vähän" ylimääräistä. Jonkinlainen poissaoleva olo tuli tässä vaiheessa.

Sitten valitsin päivän vaatteet. Siinä meni kevyesti tunti, sillä kävin vaatekaapin ainakin kahdeksaan kertaan läpi ja koitin kymmeniä vaatteita. Meinasi itku päästä kun jokainen vaateyhdistelmä oli ruma ja itsekin näytin vähintään yhtä rumalta. Huomasin jatkuvasti epäkohtia ulkonäössäni, haukuin itseäni niin että itsetunto oli nollassa ja lopulta turhauduin ja otin vaan jotkut. Varmaan vaihdan asun aamulla ja myöhästyn taas.

Nyt kirjoitan tätä. Piti lukea ylioppilaskirjoituksiin ja viettää vapaata aikaa, mutta ei taida aika riittää. Päivääni mahtui ääniä, painajaisia, koulusta myöhästymistä, perfektionismia, ylitöitä, poissaolevaa oloa, ahdistusta, itsensä laiminlyömistä, ei yhtään vapaata aikaa. Perfektionismi hallitsee tällä hetkellä elämääni vahvasti, mutta koitan etsiä siihen jotain ratkaisua. Vielä huominen ja sitten alkaa onneksi loma, se on kyllä ihan paikallaan.

Edit // Ihanaa, dissosiaatiokohtauskin ehti tulla. Raajat puutuivat ja hyppäsin hetkeksi pois tästä maailmasta. Olisin pärjännyt tämän päivän ilmankin...

2 kommenttia: