perjantai 13. marraskuuta 2015

Psykoosi

Ajattelin kirjoittaa psykoosista, kun kommenteissa sitä oli toivottu. Psykoosi-diagnoosin sain kolme vuotta sitten ollessani nuoriso-osastolla. Minulla oli aiemmin ollut muitakin diagnooseja, mutta kun aloin vähitellen avautua osaston hoitajille, diagnoosini muuttui ja tuo psykoosi-diagnoosi on pysynyt vahvimpana tähän päivään asti. Toki muitakin diagnooseja on mutta eniten tuo psykoosi vaikuttaa elämääni.

Oireeni alkoivat seitsemännellä luokalla. Aloin kuvitella että kouluni opettajat eivät ole oikeasti opettajia vaan jonkun salaliiton jäseniä, jotka haluavat tappaa minut. Kuvittelin että aina kun opettajat puhuivat, he puhuivat minusta pahaa. Ajattelin myös että he lukevat ajatuksiani. 

Jostakin syystä sain myös päähäni että poliisit etsivät minua. En ollut koskaan miettinyt miksi he etsisivät minua, mutta tuo harhaluulo oli minulla hyvin voimakas. Kuvittelin että ihmiset jotka valokuvasivat ulkona, kuvasivat minua jotta voisivat viedä minusta todisteaineistoa poliisille.  Kuvittelin että ihmisiä on piilossa kotitaloni puskissa ja lähimetsässä ja että he vakoilevat minua. Jossakin vaiheessa aloin myös epäillä että kotiin oli piilotettu kameroita ja että vanhemmatkin ovat vain liittoutuneet minua vastaan. Olihan se kamalaa kun piti pelätä koko ajan jopa omia vanhempia ja olla koko ajan varuillaan.

Koulustressi ajoi sitten minut sairaalaan lukion toisella luokalla ja tuolloin sain diagnoosini. Niihin aikoihin koin suurta syyllisyyttä siitä että olin mielestäni niin paha että ansaitsin kuolla. Lisäksi aloin nähdä harhoja, ihmisiä ja varjoja sekä kuulla jonkinlaisia ääniä. Aloin vähitellen sekoittaa ajatukset ja todellisuuden. Kuvittelin edelleen että ihmiset lukevat ajatuksia. Hoitajat eivät olleet hoitajia vaan myöskin jonkinlainen pahaa haluava salaliitto. Yleensäkin vahvana oli ajatus että kaikki on vain jonkinlaista kulissia. Nuoriso-osastolla oireilu oli sen verran vakavaa että lepositeissä tuli vietettyä monta päivää, joskus jopa yli 12 tuntia. Tämä ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna siihen mitä oli tulossa.

Lukion kolmannelle luokalle siirryttyäni aloitin vuoden tauon jälkeen koulun, mutta koulustressi oli liikaa minulle ja jouduin jäämään sairaslomalle. Alkoivat ensioireet tulevaan pahimpaan psykoosijaksoon liittyen. Aloin eristäytyä. Huomasin että elämässä ei ollut oikein mitään mielekästä. Huomasin vähitellen uppoavani kummalliseen, synkkään ja pelottavaan maailmaan. Tuntui että olen ainoa ihminen maailmassa ja kaikki muu maailmassa on vain jotain kummallista kulissia. Ympäristö oli todella oudon tuntuinen ja näköinen sekä jotenkin epätodellinen. Aloin sekoittaa mikä on totta ja mikä ei. 

Kuntoutuksessa ja kotona olin vain kaukaisuuteen tuijottava enkä oikeastaan reagoinut kunnolla mihinkään. Saatoin vain olla hiljaa ja tuijotella jonnekin. Ajatukset olivat pelottavia ja hyvin omituisia. Joskus jopa tuntui siltä että ei ole ajatuksia ollenkaan, on vain lukematon määrä outoja ja vahvoja tuntemuksia.

Aloin syödä jatkuvasti. Paino nousi mutten välittänyt mistään. Koko ajan oli vaan tajuton nälkä. Olisin halunnut vain nukkua koko ajan. Mielialat vaihtelivat musertavan masentuneesta suunnattoman ylipirteään oloon. Ylipirteässä olossa puhuin ihmisille paljon ja kukaan ei pysynyt perässä ajatuksenjuoksustani. En edes minä itse. Aloin myös miettiä hyvin paljon uskonnollisia asioita, ja jostakin se monta vuotta jatkunut ajatus siitä että olen paha, kärjistyi siihen että kuvittelin olevani saatana. 

Tuntui etten ollut turvassa missään. Kaikki oli kuin suoraan kauhuelokuvasta. Tunnelma oli kuin kauhuelokuvassa. Melkein pystyin kuulemaan kauhumusiikin taustalla jatkuvasti. Lopulta en tehnyt muuta kuin elin omassa pienessä kuplassa. Makasin päivät sängyllä ja kirjotin blogia, itsemurhakirjettä tai googlettelin miten saisin lääkkeiden avulla hengen pois ja mikä lääke tappaa varmimmin. Olin koneella jatkuvasti, en muuta tehnytkään. 

Aloin meikata ja laittautua joka päivä kuin olisin lähdössä johonkin juhliin. En tiedä miksi tein niin mutta se tuntui minusta sopivalta vaikka olihan se varmasti huomiota herättävää. 

Äänet ja värit ympäristössä olivat kuin jostain toisesta ulottuvuudesta, ne kuulostivat ja näyttivät kummallisilta ja värit olivat epätavallisen voimakkaita. Unet alkoivat olla niin ahdistavia että heräilin jatkuvasti hikisenä ja vapisevana. En muista uniani tarkasti mutta aloin pelätä nukkumaan menemistä. 

Kaupungilla kävellessä tuntui että ihmiset puhuvat minusta, saatoin alkaa puhumaan ventovieraille tästä ja muutenkin käyttäydyin kummallisesti. Itsemurhaa suunnittelin joka hetki monta kuukautta. Suunnittelin kuolemani hautajaiskukkia myöten. Join alkoholia. Näin harhoja ja keho säpsähteli kummallisesti harhojen seurauksena. Pelkäsin.

Sitten jouduin sairaalaan kun otin yliannostuksen lääkkeitä. Olo oli käynyt ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Luulin että joudun vankilaan koska olen saatana ja luulin myös nähneeni vankilan kalterit. Ei tosin ole vieläkään selvinnyt edes kenellekään hoitajalle että missä olisin voinut nähdä ne kalterit. Ehkä omassa päässäni. Ihmettelin hirveästi miksi jouduin sairaalaan sillä mielestäni olin täysin terve. Menetin siis kyvyn tunnistaa että olin todella pahasti sairas. Lisäksi puhuin omahoitajakeskusteluissa jatkuvasti vain arkisista asioista, sillä en kokenut että minulla olisi minkäänlaisia ongelmia.

Sairaalassa oireilu näkyi eniten yllättäen iskevinä ahdistuskohtauksina, jolloin pelkäsin ihan tajuttomasti jotakin, jota en edes itsekään tiennyt. Itkin pakokauhun vallassa sillä pelkäsin niin hirveästi. Nuo ahdistus/pelkokohtaukset tuntuivat aivan ylitsepääsemättömiltä eikä tilannetta parantanut yhtään se että jouduin kärsimään niistä yksin eristyshuoneessa. En uskaltanut mennä nukkumaan painajaisten takia joten lähes joka ilta hoitajat joutuivat turruttamaan minut lääkkeillä jotta suostuisin nukahtaa. 

Vähitellen kuitenkin olen alkanut toipua. Koulunkin pystyin aloittamaan ja se jo kertoo että vointini on parempi. Psykoottisten oireiden on tapana lisääntyä stressaantuneena, joten nyt kun elämässä on taas meneillään todella stressaava vaihe, olen huomannut psykoottisten harhaluulojen ja harhojen lisääntyneen. Vähitellen on alkanut taas tuottaa vaikeuksia tunnistaa ajatukset ja todellisuus. Mieleen pinttyneet harhaluulot ovat alkaneet vaikeuttaa elämää. Motivaatio elämiseen on hukassa. Siksi olen suonut itselleni nyt kaksi päivää lepoa koulusta. Nyt on vaan pakko hidastaa tätä menoa. Olen kuitenkin niin hyvässä vauhdissa parantumisessa että olisi kamalaa taas joutua takaisin pohjalle.

2 kommenttia:

  1. Samaistuin todella moneen kohtaan. Mullakin etenkin stressi laukaisee psykoottisen oireilun... Omahoitajani sanoin kärsin "stressiallergiasta".

    Voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ikävä että me kärsitään tällaisesta :( kiitos, sulle kanssa <3

      Poista