torstai 24. joulukuuta 2015

Mahtava joulu takana. Läheisten seuraa, saunomista, hyvää ruokaa ja ihania lahjoja. Tällainen juhla voisi olla toistekin vuodessa. Päivä jolloin ei ajatella ikäviä, ei mietitä sairauksia ja on hetken hyvä ja rauhallinen olla. Olen illan ihaillut lahjoja ja en voi kun olla kiitollinen ihanille läheisille jotka muisti mua lahjoin <3

Eilen loppui kolme vuotta kestänyt terapia. Onneksi on sentään vielä toinen juttelupaikka. Vasta kaksi päivää sitten tajusin että yksi pitkään kestänyt hoitosuhde katkeaa, ja se sai mut kyyneliin. Mutta terapeutin sanoin: "Kyllä sä pärjäät, tää on uuden alku". Olen kiitollinen kyllä tuosta terapeutista, sillä se on jaksanut kuunnella mun murheita ja huolia kolme vuotta. Terapeutti tosin totesi että saattaa hetkellisesti mennä huonompaan päin kun tuo hoitosuhde loppuu. Tuntuu joo vähän siltä että jonkinlainen pieni surullisuus on koko ajan päällä, en vain tiedä mistä syystä. Toivon kuitenkin ettei tää mee pahempaan päin. Mutta nyt vois mennä nukkumaan päin sillä kello alkaa olla jo aika paljon!

Hyvää joulua kaikille lukijoille ja toivottavasti teilläkin on ollut kiva joulu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti