maanantai 21. joulukuuta 2015

Now half of me is left

Mä olen viime aikoina kaivannut sitä minää joka olin ennen sairastumista. Olen nyt vain häivähdys siitä, lähes kaikki on kadonnut sairastelun mukana. Sairaus on vienyt minulta niin paljon.

Tahdon takaisin sen elämänhalun. Ilon tunteen ja tasaisen mielialan. Itsevarmuuden. Tahdon tehdä samoja asioita kun tein silloin. Rakastin taidetta, kävin museoissa. Piirsin ja maalasin. Neuloin. Liikuin. Liikkuminen oli intohimoni, se toi minulle iloa ja piristystä. Valokuvasin ja joskus vain kävelin pihalla kameran kanssa, näin elämän kauneuden linssin läpi. Kuuntelin musiikkia ja se toi minulle energiaa. Kiertelin kirpputoreja. Pukeuduin tavalla, joka miellytti itseäni. En välittänyt muiden mielipiteistä liikaa. Kaipaan luonnollista hiusväriäni, se kuuluu minulle eikä tällainen sekalaisen sävyinen hiuspehko. Olin kaikella tavalla minä. Tiesin kuka olen, millainen olen. Osasin kuvailla itseäni. Nykyään en osaa. 

Joinakin päivinä ikuinen sairastelu tuntuu vaan niin väärältä. Olen mä siitä kiitollinenkin, se on muovannut mut tällaiseksi kun nyt olen. Mutta nyt viime aikoina olen tuntenut enimmäkseen surua siitä että olen kadottanut itseni sairaudelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti