maanantai 22. helmikuuta 2016

Muutto lähenee, mut samalla oon lähempänä myös ylppäreitä. Stressaa ihan älyttömästi. Tänään koitin tehdä jotain vanhoja ylppäritehtäviä, en osannut sitten yhtään. Tosin klo 23.00 tuskin on mikään otollisin aika alkaa tekemään niitä. Ehkä huomenna osaan paremmin. Joku ope oli sanonut opolle musta että mun pitäis vaan luottaa itteeni kun osaan kyllä. Oon koittanut takoa sitä päähäni. En mä turhaan ole saanut hyviä numeroita.

Voin paremmin kun aikoihin, mutta silti kaikki stressi purkautuu joka ilta ja purskahdan itkuun. Reagoin herkästi kaikkiin pikkujuttuihin. Välillä on energiaa lukea, mutta välillä alan ajatella että ei mistään tuu yhtään mitään. Tässä on hirveesti kaikkia projekteja alla, mutta tällä kertaa ne ei oo kasaantunut vaan oon saanut niitä vähitellen hoidettua. Mut saa nähä pääsenkö yhdestä biologian kokeesta läpi kun se ei kovin hyvin mennyt. Ärsyttää jos joudun uusimaan sen.

Hirveet ulkonäköpaineetkin taas, vaikka on tärkeempiäkin asioita kun ulkonäkö. Joka kerta kun katon peiliin niin aattelen vaan että kuin helvetin ruma mä oon. Mut oon vaan koittanut aatella että se oon minä enkä mä voi ulkonäölleni mitään. Tämmöseks mut on luotu. Oon yrittänyt keksiä jonkun positiivisuuden joka kerta kun nään itteni. On se auttanut vähän.

Niin ja aloin myös kirjoittaa yhteen lehteen. Kirjoitan omalla nimellä menneisyydestäni. Se oli tosi iso askel, sillä ne on tosi kipeitä asioita mitä oon kokenut ja osittain myös häpeän mun menneisyyttä. Mä oon kuitenkin hyväksynyt vähitellen että se on kaikesta huolimatta osa mua. Enkä mä valinnut mun sairautta, ei se ollut mun syy. Vähän jännittää miten se kirjoitus otetaan vastaan.

Oon muuten edistynyt siinä että yritän keksiä ratkaisuja ongelmiini, enkä vaan pyörittele niitä päässäni ja stressaa niistä. Jaan ne ensin pieniin osiin ja sitten alan miettiä mitä voisin tehdä niiden eteen. Ja oon oppinut että on turha murehtia asioita joille ei voi tehdä yhtään mitään. Turha kuluttaa aikaa ja energiaa sellaseen, kun sen energian voi käyttää muuhunkin. Se auttaa oikeesti tosi paljon.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Tänään oli opo-palaveri. Se meni mahtavasti. Saan suorittaa ens jakson kevennettynä ja keskittyä vaan ylppäreihin. Aika kuulemma riittää tosi hyvin koulun suorittamiseen. Siellä oli myös kuntoutuspaikan työntekijä. Me avattiin myös mun taustoja opolle. Kuntoutuspaikan työntekijä sano yhessä vaiheessa "niin, Maria siis on ollut sairaalassa psykoosin takia." Mun sydämestä otti kun kuulin ton. Tuntu niin pahalta. Psykoosi ja minä, en millään haluaisi yhdistää niitä. Psykoosi sananakin on niin kamala. Tulee siitä mieleen kaikkea mustaa, ahdistavaa, pelottavaa.

Mut tänään on ollut kyllä tosi hyvä päivä. Kävin leikkaamassa hiukset lyhyiks ja oon tosi tyytyväinen niihin. Tää jakso on kohta ohi koulussa ja sitten helpottaa kun ei tarvii mennä kouluun ollenkaan kun teen kurssin itsenäisesti. Olin myös tyytyväinen (niin kummalta kun se kuulostaakin) että kaupassa sovittaessani housuja vanha koko ei enää mahtunutkaan päälle. Painon nousu pelottaa, mutta en jaksais olla näin laiha enää. Tai ei se painon nousu niinkään ahdistaa vaan kehonkuvan muuttuminen. Mutta tää kertoo että oon menossa parempaan suuntaan. Kohti normaalipainoa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tänään jaksoin pitkästä aikaa siivota. Kämppä on näyttänyt järkyttävältä viimeset pari viikkoa. Kaikki hujan hajan lattialla. Piristi heti vähän kun sai elinympäristönsä siistiks.

Viikonloppu meni taas liian nopeesti. Huomenna on opo-palaveri joten pitää herätä tosi aikasin. No mut saa ainakin mieltä vaivanneen koulujutun selvitettyä. Ärsyttää vaan kun on niin paljon univelkaa ja ens viikolla on pelkästään aikasia herätyksiä.

Tekis vaan mieli nukkua ja maata päivät pitkät sängyssä. Tuntuu et ei vaan jaksa näitä kaikkia velvollisuuksia mitä on. Stressaa.

Mut koitan nyt päästä nukkumaan vaikka iltahommatkin vaatii voimia. Voi kun ois jo loma. Tai uus viikonloppu. Tuleva viikko vaatii niin hirveesti pinnistelyä.