perjantai 9. syyskuuta 2016

Viime aikoina on ollut kummallinen olo. Elämä tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta. Eri tavalla kuin ennen. Ei sellaiselta kun dissosiaatiossa, vaan aivan toisella tapaa. Tuntuu niin kummalliselta olla elämässä. Tällä planeetalla. Katsoa tv:tä ja miettiä mitä kaikkea virikkeitä meille ihmisille on tänne keksitty. Että me kaikki toimitaan jollakin tapaa samalla tavalla. Että meillä on arki. Äh, tää on todella kummallista. Aivan kuin katsoisin filmiä ja itse olisin aivan toiselta planeetalta.

Ääniä on ollut päivälläkin. Jotain sellaisia turvallisia ääniä, auton lukon ääni, sedän puhetta. Iltaisin tulevat ne pahemmat äänet joita pelkään. Ne puhuvat lauseita. Lyhyitä ja kummallisia, päättömiä lauseita. Ei mitään itsetuhoisuuteen kehoittavia tai haukkuvia. Ääni on pelottava ja se tulee aivan pään läheltä. Otsasta, leuasta tai poskista. Äänet kuulostavat todellisemmilta kuin normaalit äänet. Ne ovat luonnottoman puhtaita, kirkkaita, paljon aidomman kuuloisia kun normaalit äänet. Kerran puhui lapsi, enkä ole koskaan kuullut niin kaunista ääntä. Se kuulostaa kauniimmalta kuin yksikään ihmisääni. Tulee outo olo kun mietin että mä kuulen ne eikä kukaan muu kuule niitä.

Päivisin tulee äänistä poikkeavia outoja ajatuksia. Ne on sekalaisia lauseita, joissa ei ole päätä eikä häntää. Jos istun vaikka syömässä, saattaa päähän tulla ajatus: "hae hattu" tms. Jotain ihan outoa. En tiedä yhtään mihin se liittyy.

Ja viiltely, voi kuinka paljon onkaan tehnyt sitä mieli. Itse en välittäisi vaikka muutama viilto kehoon tulisi, mutta ihan läheisten takia olen tekemättä sitä. Oon pärjännyt tosi kauan ilman, mutta tuntuu että oon vieläkin jollakin tavalla koukuttunut siihen.

Tästä tulee nyt tällainen lista asioita, mutta pakko saada kirjoitettua jonnekin. Näiden kaikkien juttujen lisäksi mulle tulee myös erittäin outoja tunnetiloja. Yhtenä iltana luulin olevani lihakeitossa. Oikeasti. Olen myös aiemmin luullut olevani kaalikerän sisällä. Tuntui että koko huone on täynnä lihakeiton lientä ja minä olen lihapala. Näin melkein porkkanat ja perunat siinä ympärilläni. Huutelin siinä sitten kumppanille iloisena että "olen lihakeitossa!". Aamulla heräsin taas kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta sitten muistin illan. Se tuntui niin todelliselta.

Aina syksyisin mut valtaa kummallinen olotila. Tämä se on. Tällainen kummalliseen maailmaan uppoutuja. Tää ei ole pelottavaa, vaan koukuttavaa. Yliluonnollisen tuntuista. Rauhoittavaa. Pelotonta. Hullua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti