tiistai 4. lokakuuta 2016

Jäin koulun jälkeen tekemään läksyjä koululle. Kun olin tehnyt kaikki työt, iski tyhjyys ja ahdistus. Taakka hartioilta keveni, mutta huonolla tavalla. Mitäs nyt? Iski paniikki. Todellakin, mitäs nyt? Ei läksyjä, ei kokeita, ei yo-kokeita, matikan kirjakin tehty kokonaan tähän mennessä.

Kotimatkalla pidättelin itkua, mutta pystyn aina pidättämään itkua tiettyyn kohtaan asti. Se on aina se sama alamäki, jossa kyyneleet alkavat valua. Lukitsin pyörän niin nopeasti kun pystyin ja rappusetkin juoksin niin kovaa kuin pääsin. Ovi auki äkkiä, sitten kiinni, sitten romahdus. Itkin ääneen. Nojasin polviin, sitten seinään ja lopulta lysähdin lattialle. Paniikki valtasi koko mielen. En tiennyt mitä tehdä, koska koko elämäni on viimeiset pari kuukautta pyörinyt koulun ympärillä. Siihen ei oikeastaan ole kuulunut paljoakaan muuta, joten en todellakaan tiennyt miten tulisin viettämään tämän ja huomisen päivän, kun ei tule läksyjä.

Viiltelin. Se helpotti. Mutta kun sen piti jäädä vain yhteen viattomaan viiltoon, että vain koitan auttaako se. Se auttoi, vähän liikaakin. Niin etten malttaisi pysyä terästä kaukana edes puolikasta päivää. Viiltely pyörii suuren osan ajasta mielessä ja unelmoin kuinka voin rankaista itseäni viiltämällä tikattavaksi asti. Heräsin kuitenkin vähän todellisuuteen kun mietin itseni jo tikkauspöydällä. Kerranhan jouduin siitä osastolle, mitä jos niin käy nytkin? En anna itseni joutua niin huonoon kuntoon, ja sairaalaanhan en mene, sinne todelliselle hullujenhuoneelle missä viimeksi olin.

Eilen taas raavin ihoni rikki kun halusin vanhat polttoarvet pois, mutta niille kävikin jotain tosi outoa, joten oli pakko peittää ne sideharsolla. Tekis mieli ravistella itseä: haloo Maria, etkö sä tajua kuinka sairaaseen suuntaan olet menossa?? Viiltelen ja raavin joka ikinen päivä, en pysty olemaan ilman.

Elämä tuntuu niin tyhjältä tällä hetkellä. En jaksaisi tehdä mitään ja makaan vaan sohvalla. Mikään ei huvita. Ei kiinnosta. Ei jaksa. Täällä on tuhat kivaa tekemistä, mutta jostakin syystä ne ei oikein innosta. Koulu innostaa. Haluan vaan parempia tuloksia, parhaita. L:ää, kymppejä ja plussia. Elämä todellakin pyörii nyt vain koulun ympärillä. Samalla ahdistaa se, miten sitten tulen pärjäämään kun koulu oikeasti loppuu, ei vain muutamaksi päiväksi?

Viillä. Se mun ajatuksissa pyörii. Enemmän vaan. Koko keho täyteen. Ei väliä. Siitä vaan viiltoja sinne tänne. Ei susta kuitenkaan mitään tuu, joten viillä vaan. Ei sun tarvii sitä myöhemmin katua. Vittu kun elämä on hankalaa taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti