maanantai 26. joulukuuta 2016

Mutta tunnoton oon

En oo tänne oikein päivitellyt kun en vaan oo jaksanut. Enkä oo oikein saanut puettua ajatuksia sanoiksi. Nyt tulee kuitenkin varmaan taukojenkin edestä tekstiä.

Tässä kuitenkin viime postauksen jälkeen olo on mennyt todella paljon huonompaan suuntaan. En ole viillellyt muistaakseni pitkiin aikoihin, mutta koulu ainakin menee ihan surkeasti. En päässyt viime jaksossa yhtä kurssia läpi kun en vaan yksinkertaisesti jaksanut mennä kokeeseen. Toisesta kokeesta taas sain 5 ja 6. Se ei ole mun tapaista, joten joku on todella pahasti vialla. Kaiken lisäksi sain paniikkikohtauksen kyseisen kokeen aikana ja jouduin lähtemään pois luokasta itkien.

Oon tällä hetkellä aivan älyttömän väsynyt. Vaikka mulla on suuri elämänvaihe menossa, ylppärit, valmistuminen jne, niin ne vaan ei tunnu kovin isolta verrattuna tähän sotkuun pään sisällä. En vaan jaksa oikein välittää yhtään mistään, elän nyt vaan päivä kerrallaan ja odotan että asiat menee jotenkin eteenpäin omalla painolla. Olen tässä miettinyt myös että mahdankohan päästä seuraavaa yo-koetta läpi ja se on tuottanut suurta ahdistusta. Mua kuitenkin helpotti kun juteltiin tästä äidin kanssa ja se sanoi että teen parhaani ja sitten koitan uudelleen mikäli en pääse. Että ei maailma siihen kaadu. Eihän se kaadukaan. Mutta mietin vaan kuinka suuri epäonnistuja oon jos en edes 6 vuodessa pääse lukiota käytyä? Se koe on helmikuussa. En edes jaksa tarkistaa päivää, katson sitten lähempänä. En ole lukenut yhtään. Pidän nyt taukoa tai romahdan aivan täysin. Aloitan sitten kun pystyn. Vointi menee nyt edelle, vaikka pahalta se tuntuukin.

Oon nyt oikeestaan todella pahassa umpikujassa. En oikein löydä mitään ratkaisua tähän, muutakun sen että jatkan nyt vaan eteenpäin päivä kerrallaan. Oon aivan loppu. Jaksan kyllä tehdä päivisin asioita, vaikka välillä väsyttääkin tosi paljon, mutta ne koulujutut vie vaan liikaa voimia.

Sitten vaivaa myös pelot. Pelot ja koulu rasittaa tällä hetkellä eniten. Pelkään sairauksia ja oksentamista + bakteereita. Pesen paljon käsiä ja etenkin ruokailut on vaikeita. Saatan pestä kädet kolmekin kertaa ruokailun aikana. Vieraiden luona pitää olla varuillaan ja nyt kun on joulu niin täytyy vierailla monessa paikassa. Maitotuotteet on pahimpia. Mun pitää salaa tarkastaa että ne eivät ole menneet pilalle, katsoa päivämäärä tai testata onko ne lämpimiä. Jos vaan pystyn niin välttelen niiden syömistä / juomista. Ruokailuvälineet on kans inhottavia, ne voi olla likaisia tai niissä voi olla vielä pesuainetta pesun jäljiltä. Tänään kuitenkin vähän menin pelkoa kohti: join kotona maitoa, söin ruokailuvälineillä jotka oli koskenut pöytään ja join mukista joka maistuikin vähän oudolle...Se oli suuri saavutus, vaikka tosin tuon mukin sisällön kaadoin lopulta viemäriin...

Sitten sairauksien pelko. Olen nyt juossut lääkäreillä ja sairaanhoitajilla ihan häpeään asti. Soitin taas muutama päivä sitten ja varasin ajan lääkärille. Vielä jos varmistaisin suolistosyövän mahdollisuuden. Milloinkohan ne alkaa ihmetellä kun käytän niin paljon terveyspalveluja? Kuntoutuksessa tähän ei olla puututtu mitenkään, koska en kuulemma ole valmis käsittelemään sitä. No, ehkä en vielä pari kuukautta sitten ollut, mutta nyt olen.

Oikeastaan eilen kaikki muuttui. Olin ihan järkyttävän paniikin vallassa ja itkin kuin viimeistä päivää lukien netistä syöpäpalstoja. Menin neljältä nukkumaan ja olin harhainen. Oli sekava olo, enkä oikein saanut nukuttua. Nukahdin kuitenkin jonkun ajan kuluttua ja aamulla heräsin rättiväsyneenä. Olin lupautunut että menen syömään kotiin ja äiti lähettikin aika pian viestiä että veli tulee hakemaan mua. Matkalla sinne, mietin kaikenlaista.

Pelko alkoi kun opettajamme kuoli yllättäen viime talvena. En olisi koskaan osannut aavistaa sitä, vaikka nyt jälkeen päin mietittynä olihan siitä merkkejä. Sitten kesällä sain tietää papan syövästä, joka sekin tuli ihan puskista. Siitä lähtien oon pelännyt oman terveyteni puolesta. Tarkastelen imusolmukkeita jatkuvasti, tutkin luomia, etsin merkkejä kasvaimista, kuuntelen kehon merkkejä ja tulkitsen kaikki syöväksi. Käytän ahkerasti terveyspalveluita. Saan paniikkikohtauksia tämän takia. Välttelen ajattelemasta asiaa, mutta sitten pian olenkin netistä selailemassa syöpäjuttuja monen tunnin ajan. Sydän lyö ja kädet tärisee ahdistuksesta. Rintaan pistää. Ehkä sekin on syöpää.

Oon vaan niin helvetin väsynyt tähän pelkäämiseen. Oon vaan yrittänyt jaksaa, jaksaa ja jaksaa, mutta tänään sitten myönsin itselleni että ei ole pakko jaksaa jos en vaan jaksa. Tärkeintä on että nyt vaan hengitän ja menen eteenpäin askel kerrallaan. Hyväksyin myös jollakin tapaa sen ajatuksen että kaikki kuolee joskus. Nyt vaan sitten pitää nauttia jokaisesta hengenvedosta täysillä. Elää hetkessä, nyt tällä sekunnilla saan vielä elää, joten nautin siitä. En tiedä mitä sen pienen ajomatkan aikana tapahtui, mutta nyt olo on jotenkin lohdullisempi. Itkukin tuntuu jotenkin lohduttavammalta.

Mun täytyy myöntää että olen ajatellut itsemurhaa. Miettinyt sitä vain. Kuulostaa todella ristiriitaiselta, että pelkään kuolemaa, mutta toisaalta mietin sitä pakokeinona. Mutta jos sen saisi tehdä itse, ei tarvitsisi vain peloissaan odottaa että milloin se hetki sitten tulee. Kun voisi vaan lopettaa kaiken kun itse haluaa. Elkää nyt säikähtäkö, en ole mitään tekemässä.

En tiedä miten olen taas onnistunut järjestämään asiat niin että kaikki kaatuu niskaan. Jotenkin tuntuu niin väärältä että elämä on näin raskasta. On hyviäkin hetkiä, todella hyviä, jolloin voisin vain itkeä ilosta, mutta suurimmaksi osaksi kaikki on taistelua. Toisaalta mietin myös että kai ansaitsenkin tämän.

Mua vähän pelottaa, koska mun olo on samanlainen kuin pahimpina aikoina. Tällä kertaa en liioittele. Tällä kertaa se on sellainen oikeasti. Kun se menee yleensä niin että talvella ihminen on väsynyt. Väsynyt myös tekemään itselleen mitään. Mutta kun kevät tulee, ihminen saa voimia. Ihminen voimaantuu, ja siinä mielentilassa helpoiten tapahtuu itsemurhayrityksiä. Tutkitusti. Mua pelottaa että meen johonkin psykoosiin ja teen jotain itselleni, sitten keväällä kun saan taas voimia enemmän.

Tuli nyt vähän pitkä teksti. Mutta helpotti kun sai purkaa ajatuksia jonnekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti