keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Välillä on itketty ja kovasti on vaihdettu kuulumisia perheen kanssa. Pikkuveli oli ottanut meidän kissan kuoleman todella raskaasti, mutta yhdessä tuetaan toinen toisiamme. Koitan jatkuvasti saada ajatukset muualle, mutta hankalaahan se on, kun ajatukset jatkuvasti kulkeutuu eiliseen. Ei sitä vieläkään usko todeksi. Nyt oli oikeastaan sellainen hetki, jolloin parhaiten pystyn tämän asian ottamaan, niin pahalta kun tuntuukin sanoa noin. Pari kuukautta sitten olisin varmasti reagoinut paljon voimakkaammin, puhumattakaan jos tää olisi tapahtunut pari vuotta sitten kun ramppasin osastolla. Nyt on sen verran voimia että pystyn ottamaan asian vastaan edes jollakin tavalla. Ja vastoinkäymiset vahvistaa, niin uskon tämänkin ikävän tapahtuman tekevän.

Onhan se ihan kamalaa ajatella että yksi tärkeä asia elämässä on ikuisesti poissa. Että ei meidän kissaa saa koskaan ikinä takaisin. En kuitenkaan halua velloa siinä ajatuksessa, kun se saa vaan ikävän olon.

Ensi viikolla alkaa koulu ja vähän pelottaa kun saatan purskahtaa itkuun ihan yhtäkkiä. Jos alankin itkeä kesken tunnin....Oon myös vähän omissa ajatuksissani koko ajan, joten saa nähdä miten pystyn tunnilla keskittymään. Mutta hei, viimeinen jakso lukiossa. Kyllä mä jaksan.

Nyt meen nukkumaan kun kellokin lähestyy taas kahta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti